Facebookin orgaaninen näkyvyys tappiin?

author
Rami Lappalainen 10.3.2015
Facebook on viimeisen kahden vuoden aikana useaan otteeseen muuttanut algoritmejaan. Muutokset ovat vähentäneet erityisesti orgaanista näkyvyyttä niiden yritysten sivuilla, joissa sisältö ei ole merkityksellistä tai kiinnostavaa.

Facebook aloitti pari vuotta takaperin selkeän orgaanisen näkyvyyden vähentämisen. Päällimmäisenä syynä lienee että mr. Zuckerberg arvioi väärin jaetun sisällön ja syötteiden eli feedien määrän kasvun suhteessa Facebookiin liittyvien uusien ihmisten kesken.

Toisena isona asiana Facebook pyrki löytämään järkevän tavan “verottaa” firmojen muutoin ilmaisia Facebook-sivuja. Jälkeenpäin ajateltuna melko luonteva tapa, näyttää hyvät sisällöt ilmaiseksi ja heikot sisällöt ainoastaan maksua vastaan.

Aluksi tuo suorastaan sanoen sapetti. Osalle some-firmoja tämä varmasti aiheutti ylimääräisiä palavereita asiakkaiden kanssa, missä pyrittiin etsimään syitä orgaanisen näkyvyyden vähentymiselle.

Monelle järjestölle tai vapaaehtoisvoimin pyöritettävälle FB-sivulle tämä tarkoitti myös harmitusta. Miksi päivityksiä ei enää näytetä kaikille kiinnostuneille?

Natiivisti Facebookin orgaaninen näkyvyys yleensä vain 5-10%

On selvää, että käyttäjien feedit täyttyvät kun jakaminen on nykyään lapsellisen helppoa. Toiselle tärkeä kissavideo, on toiselle käyttäjälle puhdasta spämmiä.

Facebook on blogipostauksissaan ohjeistanut satsaamaan paukut omaan ja oikeasti lisäarvolliseen sisältöön.

Tämä ei tietysti tarkoita, että kaikki sisältö tulisi olla yksinomaan how to -ohjeistuksia eri aiheista. Ajatuksena on, että tuotetun sisällön takana voidaan seistä myös journalistisesta näkökulmasta katsottuna.

Yhtä tärkeää Facebookin sisällöntuotannossa on läsnäolo. Algoritmit ovat erittäin viisaita ja tunnistavat kuinka hereillä ja valppaana kanavassa ollaan. Ajankohtaisiin aiheisiin tapahtuva nopea reagointi onkin tärkeää erityisesti jaetuissa sisällöissä.

Aktiivisen sivun näkyvyys voi olla jopa 100-300 %

Mikäli tuntuu siltä, että Facebook sivuasi ei seurata tai joudut maksamaan jokaisesta pienestäkin näkyvyydestä, teet yksinkertaisesti jotain väärin. Kokeile muuttaa omia asenteitasi ja strategiaasi ja katso tuloksia muutaman kuukauden päästä uudestaan.

Uskallemme myös väittää, että valtaosa ohjeistuksista, joita olet saattanut lukea Facebook-yhteisön rakentamisesta, eivät pidä paikkaansa. Kuten ei varmasti myöskään tämä artikkeli.

Tärkeintä on tuntea oma yleisönsä ja tuottaa sisältöä intohimolla ja kiinnostuksella aihepiiriä kohtaan.

Oletko kiinnostunut sosiaalisen median sisällöntuotannosta?

Kirjoitamme aiheeseen liittyviä hyödyllisiä artikkeleita. Liity mukaan tilaajaksi niin olet aina tietoinen kun julkaisemme uuden artikkelin!

Artikkelit

thumbnail

Modernin verkkosivuston suunnittelu – avaimet onnistuneeseen projektinhallintaan

Verkkosivuston suunnittelu on monivaiheinen prosessi. Toimivan verkkosivuston suunnittelu vaatii kokonaisvaltaisen ymmärryksen sisältöjen ja teknologian yhdistämisessä käyttäjäystävälliseksi kokonaisuudeksi.

author
Rami Lappalainen · 19.4.2017
thumbnail

SKS ja Mediapool tekevät digitaalisia oppimateriaaleja lukiolaisille

Mediapool toteuttaa uudenlaisen digitaalisen oppimisen alustan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle.

author
Aapo Virta · 7.11.2016
thumbnail

Tuloksellinen digitaalinen markkinointi

Tuloksellinen digitaalinen markkinointi ei ole päivänselvä asia vielä tänäkään päivänä. Tuloksellisuus ei ole klikkien metsästämistä vaan luovan suunnittelun, teknologian ja mittaroinnin kokonaisvaltaista hallintaa.

author
Rami Lappalainen · 13.10.2016
thumbnail

Uudenlaiset mobiilivideot Apple iOS 10 -päivityksessä

Applen uusi iOS-käyttöjärjestelmäpäivitys mahdollistaa täysin uudenlaisia mahdollisuuksia mobiilivideoiden hyödyntämiseen°

author
Aapo Virta · 5.10.2016
thumbnail

Markkinoinnin automaatio uusasiakashankinnan apuvälineenä

Markkinoinnin automaatio ja sen englanninkielinen nimitys Inbound Marketing kajahtelee monen pk-yrittäjän takaraivossa. Suurin kysymys lienee kaikilla, mitä se on ja mitä sillä tehdään?

author
Rami Lappalainen · 21.5.2016
thumbnail

Linkkaus, embeddaus, repostaus – Tekijänoikeudet ja käytännöt verkossa

Tekijänoikeudet askarruttavat monia sosiaalisen median käyttäjiä ja erityisesti yritysten some-kanavien ylläpitäjiä. Sählääminen tekijänoikeuksien kanssa voi tarkoittaa mittavia sanktioita julkaisijalle. Ota siis oppia miten toimit oikein verkossa.

author
Rami Lappalainen · 13.2.2016
thumbnail

Yrityksen tietoturva — viisi tietoturvavinkkiä yrittäjälle

Yrityksen tietoturvan merkitys arkielämässä on kasvanut huimasti viime vuosien aikana. Säilytämme yhä enemmän arkaluontoista dataa elektronisessa muodossa, käymme luottamuksellisia keskusteluja internetin välityksellä, ja asuntojemme lämmitysjärjestelmät tai jopa automme saattavat olla kytkettyinä internetiin. Tietomurroista saamme kuulla jatkuvasti uutisissa, minkä vuoksi moni yrittäjäkin on pohtinut, miten parantaa omaa ja oman yrityksen tietoturvaa.

author
EE Turunen · 30.10.2015
thumbnail

Verkkomainonta on kuollut, sisällöntuotanto elää!

Verkkomainonta on kriisissä. Adblockerit ja selainten päivitykset vaikeuttavat perinteistä bannerimainontaa. Samalla sisällöntuotanto vahvistaa asemaansa markkinointityökaluna myös somessa. Miltä sisällöntuotannon tulevaisuus näyttää?

author
Maria Niemi · 6.10.2015
thumbnail

Liikettä sivuille – animaatiot ja videot nettisivuilla

Nettisivuille toivotaan nykyisin tavallisen videosisällön lisäksi kasvavissa määrin muutakin liikkuvaa kuvaa ja animointeja. Niiden lisäämiseen on tarjolla useita konsteja. Yksikään tapa lisätä liikkuvaa kuvaa sivuille ei kuitenkaan ole täysin pomminvarma, ja eri käyttökohteisiin tarvitaan eri tekniikoita. Teimme oppaan siitä, mikä muoto toimii parhaiten eri tilanteissa.

author
Aapo Virta · 11.8.2015
thumbnail

Somenatiivi vai somevanhus – Kuinka sosiaalisen median kanavat kesytetään

Sosiaalinen media voi olla oikein käytettynä niin pienen kuin suuremmankin yrityksen vahva markkinointikanava ja brändinrakennustyökalu, mutta huolimaton käyttö voi aiheuttaa monenlaista päänvaivaa. Somenatiiviksi synnytään, mutta onneksi sosiaalisessa mediassa vanhakin koira voi oppia uusia temppuja.

author
Maria Niemi · 5.8.2015
thumbnail

Potkua verkkosivujen sisällöntuotantoon

Verkkosivujen sisällöntuotanto on parhaimmillaan yksinkertaista ja helppoa. Tärkeintä on ymmärtää perusperiaatteet, jolloin työ etenee joutuisasti ja saat kaikki tehot irti sisällöistä.

author
Rami Lappalainen · 27.5.2015
thumbnail

Lisäarvollinen sisältö, mitä se oikein on?

Lisäarvollinen sisältö on päivän "buzzword" ja sen kuulee sanottavan kaikkien sisältömarkkinoinnin konsulttien suusta hissipuheen ensimmäisen minuutin aikana. Mitä tuo lisäarvo oikein on? Mietitäänpä yhdessä asiaa!

author
Rami Lappalainen · 29.3.2015
thumbnail

Facebookin orgaaninen näkyvyys tappiin?

Facebook on viimeisen kahden vuoden aikana useaan otteeseen muuttanut algoritmejaan. Muutokset ovat vähentäneet erityisesti orgaanista näkyvyyttä niiden yritysten sivuilla, joissa sisältö ei ole merkityksellistä tai kiinnostavaa.

author
Rami Lappalainen · 10.3.2015
thumbnail

Kuvankäsittelyn historia – mistä kaikki alkoi?

Kuvankäsittelyllä on pitkä historia mustavalkokuvien retusoinnista tämän päivän Photoshop -työskentelyyn. Hyvin käsitelty kuva ei tarkoita “päiden siirtelyä” vaan tunnelman virittämistä oikeilla sävyillä.

author
Marko Simonen · 20.2.2015
thumbnail

Kuvatuotannon suunnittelu

Kuvatarve tulee yleensä yllättäen, kuin kulman takaa ja silloin pitää jo olla valmiina toimintaan. Mistä tilata? Millaisia kuvia? Mitä maksaa? Miten pitää toimia? Valotamme seuraavassa, mitä seikkoja kannattaa ottaa huomioon kuvallista viestintää suunniteltaessa.

author
Rami Lappalainen · 3.2.2015
thumbnail

Evästeet ja direktiivit

Uuden EU-direktiivin voimaantulon jälkeen netti on täyttynyt bannereista, joissa pyydetään hyväksymään evästeiden käyttö sivustolla. Otimme selvää, tarvitaanko bannereita kotimaisilla saiteilla.

author
Rami Lappalainen · 28.1.2015
thumbnail

Hakukoneoptimointi, helppo homma

Hakukoneoptimoinnin tärkeyttä ei voi väheksyä. Listaamme tärkeimmät ja tulevaisuuden kannalta varmimmat konstit siihen, että sisältösi pysyvät hakutulosten kärjessä nyt ja jatkossa.

author
Aapo Virta · 27.1.2015
thumbnail

Sisältömarkkinointia ihmisille, ei hakukoneille

Miksi sisältömarkkinointi on juuri nyt kiinnostavaa ja miksi siitä kannattaa olla kiinnostunut? Sisältömarkkinointi ei ole yhden illan juttu, vaan kuin onnellinen ja toimiva parisuhde.

author
Tommi Jäkkö · 20.1.2015
thumbnail

Inbound-markkinoinnin sudenkuopat

Inbound-markkinointi on trendikästä, tehokasta ja loogista markkinointia. Ja kappas vaan, niinhän senkin voi sotkea. Neuvomme pahimpien karikoiden ohi.

author
Aapo Virta · 16.1.2015
thumbnail

Viraalivideo vai jatkuva sisältöstrategia?

Viime vuosien aikana moni yritys on tuottanut videomateriaalia markkinointinsa tueksi. Kuitenkin aniharva nettiin ladattu video ylittää 150 katsontakerran määrän ja panostukset saattavat valua hukkaan.

author
Rami Lappalainen · 14.1.2015
thumbnail

Web-rekry

author
Aapo Virta · 27.1.2010
mautic is open source marketing automation